|
Viesti luotu fitzwiles päivänä Jun 5, 2024 20:27:26 GMT
| Behati Faress
esiintyy nimellä Honey Bee nainen | 9.12.1898 | muodonmuuttaja laulaja
|
MAINE, MIELIPIDE JA TAIDOT
Behati on elänyt jo hyvän tovin, mutta tunnettu hänestä on tullut vasta 2010-luvulla. Hän on esiintynyt laulajana ja äänittänyt useita kappaleita, joita soitetaan siellä täällä, mutta mitään maailman suurinta suosiota hän ei ole saavuttanut, muttei myöskään haaveile sellaisesta; hän nauttii laulamisesta ja tekee sitä enimmäkseen omaksi ilokseen. Hän myös yrittää vältellä suurempaa julkisuutta, sillä julkisuuden henkilöiden on vaikeampi kadota ja aloittaa uusi elämä tyhjästä. Hän kohtelee kaikkia olentoja yksilöinä ja on valmiina tarjoamaan apuaan kenelle tahansa; täysin sinisilmäinen hän ei kuitenkaan ole ja ymmärtää varsin hyvin, että maailma on täynnä pahoja olentoja. Behati osaa muuntautua mesimäyräksi. Tämän lisäksi hän erittäin tavata laulaja.
LUONNE
Behati on iloinen luonne, ikuinen optimisti, joka vain säteilee sitä. Hän on äärimmäisen seurallinen ihminen, joka on aina pitämässä huolta muista ja joka rakastaa saada muut hymyilemään ja nauramaan. Vaikka hän ei pitäisikään jostakusta, hän välttelisi sen ilmi tuomista ja kohtelisi tätä samalla tavalla kuin ketä tahansa muutakin ihmisiä. Tästä huolimatta, hän osaa tahtoessaan olla hyvinkin kiivas ja puolustaa itseään, ystäviään ja omaa mainettaan kaikin keinoin.
ULKONÄKÖ
face claim: Ruth Negga
Behati on 165 senttimetriä pitkä, hentorakenteinen nainen, jolla on tummanruskeat, kiharat ja paksut hiukset sekä samanväriset silmät. Yleensä hiukset ovat leikattu lyhyiksi eikä ole mitenkään harvinaista, että niitä koristaisi kukat. Hänellä on vaaleanruskea ja sileä iho, josta hän pitää hyvää huolta; meikkiä hän käyttää hillitysti yksityisesti ja runsaammin esiintyessään. Hän rakastaa 1920-luvun estetiikkaa ja sen näkee hänen vaatteistaan ja koruistaan, joskin kotona ollessaan, hänet löytää usein t-paidassa ja collegehousuissa.
ELÄMÄ
Behatin vanhemmat eivät olleet naimisissa, mutta hänen isänsä oli tarpeeksi kunniakas siihen, että antoi hänelle sukunimensä ja varmisti, ettei häneltä tai hänen äidiltään puuttunut mitään – tämä jopa teki järjestelyt siihen, että kaksikko pystyi muuttamaan suvun omistamaan asuntoon Lontoossa. Koko suku ei tästä tietenkään ollut innoissaan ja he kohtelivat kaksikkoa sen mukaisesti, mutta Behati oli iloinen lapsi, joka ei antanut moisten asioiden lannistaa itseään. Hän osoittautui jo nuorena musikaalisesti lahjakkaaksi ja se yhdisti häntä ja isänsä isää, joka oli nauttinut musiikissa. Ensin tämän ohjauksella ja myöhemmin lahjakkaiden opettajien silmän alla, Behatista kuoriutui taitava laulaja ja esiintyjä. Ensimmäinen maailmansota syttyi hänen ollessaan 16-vuotias ja sen myötä, koko hänen elämänsä kääntyi ympäri. Hän osallistui sotaponnisteluihin ja heti kun ikä riitti, kouluttautui sairaanhoitajaksi voidakseen auttaa. Se oli ura, jonka parissa hän työskenteli jonkun aikaa, sillä vaikka hän olisi tahtonutkin vain laulaa ja esiintyä, hän ymmärsi, että moisella itsensä elättäminen voisi olla vaikeaa; tästä huolimatta, hän esiintyi useissa yksityistapahtumissa perhepiirissään ja sitä kautta päätyi laulamaan Lontoossa muutamille yliluonnollisille olennoille tarkoitetuille klubeille. Väärennettyjen papereiden turvin, hän on onnistunut muuttamaan aina uusiin maisemiin, kun hänen hitaampi vanhenemisensa on alkanut olla huomioitavaa ja hän on matkustanut pitkin Eurooppaa. Vasta 1960-luvulla, hän otti suunnakseen Yhdysvallat ja on asunut siellä siitä lähtien. Kuten Euroopassakin, hän esiintyi yliluonnollisten ravintoloissa ja baareissa ja 2010-luvulla, hänet houkuteltiin äänittämään laulujaan – nykyään, hänen esiintyjänimensä on suhteellisen tunnettu omissa piireissään.
EXTRA - molemmat vanhemmat ovat muodonmuuttajia - perso kaikelle makealle - puhuu äidinkielinään englantia ja Amharan kieltä, näiden lisäksi osaa arabiaa ja ranskaa
|
|
Discord #FitzWiles
|
|