|
Viesti luotu fitzwiles päivänä May 13, 2024 19:46:32 GMT
| Izzy Fisher
mies | 36-vuotias (tammikuu 1990) | muodonmuuttaja työskentelee tietotekniikan parissa, rikollinen (hakkerointi, tietoturvallisuus, ym.)
|
MAINE, MIELIPIDE JA TAIDOT
Varsinaisesti, Izzyllä ei ole mainetta – ei ainakaan rikollismaailman ulkopuolella. Sen sisällä, hänet tunnetaan nimettömänä, mutta erittäin pätevänä hakkerina ja tietoturvallisuuteen liittyvien rikosten tekijänä. Hän on äärimmäisen taitava kaiken teknologian suhteen.
Hänellä ei ole sen suurempaa mielipidettä muista lajeista, mutta ei varsinaisesti pidä metsästäjistä, vaikkei näistä olekaan vaaraa hänelle itselleen juurikaan, ja suhtautuu hieman epäilevästi demoneihin.
Izzy osaa muuntautua valkoharmaaksi puluksi, joka avulla pystyy liikkumaan suhteellisen vapaasti pitkin New Yorkia, tai melkein mitä tahansa muutakin kaupunkia, herättämättä huomiota. Hän on harkinnut toisen eläinmuodon hankkimista, mutta ei ole ainakaan vielä keksinyt mitään, mikä olisi itselleen yhtä hyödyllinen.
LUONNE
Izzy on varsinainen paskiainen, mutta kunhan häneen tutustuu, hän on sen arvoinen henkilö. Hän on huumorintajuinen ja luotettava ystävä, joka on viimeiseen asti ystäviensä puolella ja puolustaa näitä melkein missään tilanteessa hyvässä: hän ei juurikaan välitä siitä, mitä hänestä itsestään ajatellaan tai sanotaan, mutta Luoja niitä henkilöitä auttakoon, jotka satuttavat hänen läheisiään sanoillaan tai teoillaan.
ULKONÄKÖ
face claim: Ferdinand Kingsley
Izzy on noin 175 senttimetriä pitkä, ruumiinrakenteeltaan sopusuhtainen mies, jolla on vaaleanruskea iho. Sitä koristavat useat tatuoinnin, varsinkin käsivarsien ja torson alueella. Hänellä on tummanruskeat hiukset, usein edes jonkin asteinen parta, sekä ruskeat silmät. Hänen olisi hyvä käyttää silmälaseja huonon lähinäön vuoksi, mutta hän usein unohtaa tehdä niin. Vaatemaultaan, Izzy pukee päälleen melkein mitä tahansa.
ELÄMÄ
Izzy syntyi Kaliforniassa seurauksensa vanhempiensa lyhyestä suhteesta. Hänen äitinsä oli sieltä kotoisin ja isänsä lomamatkalla ollut brittisyntyinen mies, joka sai tietää pojastaan vasta, kun tältä perityt muodonmuuttajageenit heräsivät ja pakottivat panikoidun äidin etsimään tämän yhteystiedot ja kertomaan asiasta. Sen jälkeen, Izzy on ollut yhteydessä isänsä puolen sukuun ja käynyt jopa muutaman kerran Britanniassa tapaamassa perheenjäseniään.
Hän opiskeli Los Angelesin yliopistosta tietotekniikka ja on valmistumisensa jälkeen työskennellyt useissa alan yrityksissä, alkaen siinä sivussa tehdä laittomia bisneksiä taidoillaan. New Yorkiin hän muutti työtarjouksen perässä viisi vuotta sitten ja on pysytellyt kaupungissa siitä lähtien, nauttien siitä huomattavasti enemmän kuin Los Angelesista.
EXTRA - koko nimeltään Isidore Cyrus Fisher
- isän puoleisen isoisänsä kautta intialaiset juuret
|
|
Discord #FitzWiles
|
|