PINTEREST / SOITTOLISTA

---

"A paradise isn't a place – it is a feeling."

Voimat

Ivan on pitkään elänyt vampyyri, ja siten hallitsee mielenhallinnan erinomaisesti muovaten helposti muiden muistia omaksi kodikseen – niin poistamaan kuin luomaan rumia tai kauniita muistikuvia vanhoja tylsiä täyttämään. Siinä missä alempien olentojen mielenhallinta onnistuu sulavasti, erityisen vahvojen mieliin hän ei pysty koskemaan, jos he ovat pystyttäneet valmiiksi muurit ulkopuolisen hallinnan varalle.

Erikoiskykynään vampyyri kykenee hallitsemaan tunteita. Ivan voi saada lähellään olevat pelkäämään tai ahdistumaan niin paljon, että he haluavat hypätä kalliolta alas, vaikka toki jokainen reagoi eri tavalla tunteisiin. Yhtä lailla vampyyri voi saada muut tuntemaan olonsa rentoutuneeksi tai itsensä vaikuttamaan muiden silmissä vastustamattomalta ja seuransa tuntumaan päihdyttävältä. Harvemmin kykyä kuitenkaan tarvitsee käyttää seuran etsimiseen, koska harva sanoo ei, jos hän jotakuta lähestyy.

Kykyä on vuosien varrella harjoitettu paljon huvin vuoksi tai tavoitteen saavuttamiseksi. Ihmiset ovat suureksi osaksi hänen armoillaan, kun taas kyvystä tietoiset pystyvät vastustamaan kiusauksia mielensä voimalla. Mitä lähempänä uhri on, sitä vaikeampaa kykyä on vastustaa: metri tai pari on erinomainen etäisyys. Ivanin oma mieliala voi voimistaa kykyä tai vahingossa heijastua muihin. Useat voivatkin pohtia, onko heidän pelkonsa aitoa tai pitävätkö he Ivanista oikeasti: onko tähän syynä persoona vai ulkonäkö, vai onko kaikki lumetta? Kykyä on helppoa syyttää monista asioista, mutta kysymys kuuluu, onko sillä edes väliä? Tässä maailmassa kuitenkin suurin osa ovat halujensa orjia.

Maine

Ivan on vampyyripiireissä suhteellisen tunnettu tyyppi. Hän on Maskeradin jäsen ja ennen kaikkea hänet tunnetaan siitä, että hän on itsejulistetun “vampyyreiden kuninkaan” eli alkuperäisen vampyyrin Lorenzo Agostinon uskollinen muunnettu ja yksi vanhimmista jos ei vanhin elossa säilynyt sellainen. Ivan on toki myös tunnettu klubinsa Opiumin johdosta. Ivan pesee rahaa Syndikaatille, ja omistaahan hän Opiumin ohessa myös Tinderin "Kovalev Corporationin" nimen alla.

Yliluonnollisten seurapiireissä Ivan on tunnettu hauskana seuralaisena, mutta hänen huhutaan olevan myös juonikas ja julma, joten kukaan tuskin haluaa hänen punaiselle listalleen. Maksaahan mies anteliaasti niille, jotka sen ansaitsevat. Vampyyrilla on varsin villi yksityiselämä, sillä vaikka hänen vaimonsa on seisonut vierellään jo puolen vuosituhannen ajan, niin hänen juhliin vedetyt, toista kauniimmat tai komeammat rakastajat ovat hiukan mystisestikin heittäneet henkensä. Kuolemattoman saattaa harvoina hetkinä löytää Lorenzon salilta Gym Luna Pienasta.

Luonnehdinta

Lauseeseen tiivistettynä Ivan on hauska, hurmaava ja suhteellisen helposti lähestyttävä henkilö, muttei kauhean kultainen todellisuudessa – sen sijaan julmakin. Kauan elänyt vampyyri suorastaan valaisee huoneen sinne tullessaan itsevarmalla ja valoisalla aurallaan ja säteilevällä hampaat paljastavalla suurella virneellään. Mies tuo mukanaan juhlat kaikkialle ja hän nauttii paistatella parrasvalossa: yhtä helposti mies kuitenkin omaksuu katsojan roolin; draamarakastaja seuraa huvittuneesti kaaosta vierestä huvittuneena ja antaa muiden sukeltaa pää edeltä vaikka kiehhuvaan veteen edes harkitsematta, että hän voisi ehkä astua väliin. Seurallisesta vampyyrista saa hektistä seuraa, jota ei jarruttelu kiinnosta, joten hänen seurastaan usein nauttivat altistuvat ajautumaan paheelliselle tielle.
Moni tuntee miehen nimen, mutta vain harva jos kukaan osaa sanoa juuri mitään hänen sielunmaailmastaan.

Mies on hyvin yhteydessä kaikilla aisteillaan ympäröivään maailmaan, joten muutokset ympäristössä ja etenkin muiden tunteissa huomataan hetkessä, joten seurapiirityypille ei kannata lähteä valehtelemaan, sillä hän huomaa jos jokin on pielessä. Oikean ja väärän pohtiminen ei kiinnosta vampyyria lainkaan moraalikatsomusten ollen olematon miehen keskittyen niiden sijaan mielenkiintoisempiin asioihin, kuten ympärillä oleviin ihmisiin ja muihin sillä hetkellä kiinnostaviin juttuihin, jotka vaihtuvat aika tiuhaan tahtiin. Yleisesti ottaen liian vakavasti ei suhtauduta mihinkään. Maailma ihmisineen on lähinnä vain jättimäinen leikkikenttä, jossa säännöt ovat lähinnä vain suosituksia ja niitä myös rikotaan jos uskomuksena on, että siitä selvitään kuin koira veräjästä. Vampyyri on aika kaoottinen tyyppi (“in chaos there is calculation”) ja huolettomuus, spontaanius ja avoimuus ovat yksiä vampyyrin charmeista, eikä kukaan olekaan yhtä kannustava tyyppi kuin Ivan, joka on aina kannustamassa muita ottamaan riskejä tai halukas harhauttamaan murheilta ja tarjoamaan tilalle muuta ajateltavaa.

Koska moraalikysymykset ovat vampyyrista turhia niin odotettavasti rehellisyys ei ole vampyyrille koskaan ollut luontaista ja melkein kuin vahingossakin vampyyri tulee johtaneeksi muita harhaan, minkä vuoksi hän saattaa vaikuttaa hieman manipuloivalta tyypiltä. Näin pitkään eläneenä kasvoille on helppoa maalata mitä värikkäämpiä maskeja ja valoisampia hymyjä, vaikkakin pintapuoli on lumetta ja todellisuudessa monikaan asia mustaa sydäntä liikuta. Esimerkiksi myötätuntoa ei tunneta enää juuri lainkaan, vaikka vuosisadan murhenäytelmää todistettaisiin tai siinä osaa esitettäisiin. Ehkä jotkut arvaavatkin kuinka hymy on hurmaava, mutta kätkee taakseen jotain pahaa, koska lämpö ei yllä silmiin saakka. Kamalan kultainen ei vampyyri todellisuudessa olekaan, ja hän on kykenevä silminnäkemättömään julmuuteen ja taipuvainen sadistisuuteen etenkin, jos joutuu kokemaan jonkinlaisen petoksen.

Ulkonäkö

Ivan Kovalev on ah-niin-majesteetillinen eleganttiuden ruumiillistuma, joka valaisee huoneen astuessaan tilaan. Hieman liioiteltua – tai ehkäpä se on totuus. Vapautuneisuus säestää jokaista liikettä, ja silmiin nousee usein kiinnostunut tuike ja suupieli nousee niin usein mysteerisesti ylöspäin, joskus jopa koko valkean hammaskaluston paljastava virne. Selvästi itsetietoiseen olemukseen yhdistyy eleganttiutta ja pituus myös kerää kunnioitusta: ulkopuolisesta hurmaavuudesta huolimatta vampyyrista saa sellaisen vaikutelman kuin sileän ihon alla uinuisi jotakin synkkää, ikään kuin ihon alla elelisi hallittu peto, joka odottaa ulospääsyään. Ehkä siksi, koska onhan kirkkaimmilla valoilla tummimmat varjot, tai siksi että liikehdintänsä on rentoa ja siitä huokuu luonnolleen ominaista pedon sulavuutta, ja katseesta voi sammua lämpö sekuntissa ja hymy joskus on niin leveä, että se näyttää jopa julmalta, koska kaikkien seurassa vitseille automaattisesti nauretaan joskus jopa hampaat paljastaen etenkin silloin, kun niitä ei hauskoina pidetä eikä vampyyri koskaan ole kuullutkaan mitään yhtä typerää.

Luonnostaan hiuksensa ovat vaaleanhuiskeat, silmänsä kuultavat merensinen sävyjä ja ihonsa myös on vampyyrimaisen vaalea. Pituutta Ivanilla on 194 senttimetriä, mikä saa useimmat ylöspäin häntä katsomaan; ruumiinrakenteensa puolesta vampyyri on fyysisesti kiistatta erittäin vahva, jopa enemmän kuin tarpeeksi. Kehonsa on täydellisessä terveellisessä, elinvoimaisessa kunnossa, suurten lihasten erottuen liikkeiden mukana, joten kokonaisuuden huomioon ottaen yön olento on klassisesti aika hyvännäköinen. Toisinaan vaatteina on jotain vaatimatonta, vaikka tankkitoppeja yhdistettynä nahkatakkiin, eivätkä lökäritkään ole mikään mahdoton vaihtoehto. Toisinaan hän näyttää täydelliseltä bisneslehtien pääsivuilta revityltä otokselta. Asusteita käytetään hillitysti, eikä usein edes kelloa vedetä käteen, koska ensinnäkään vampyyria ei voisi vähempää kiinnostaa paljonko kello on. Kuitenkin vampyyrilla on aina kaulassaan hänen päivänvaloamulettinsa ja sormessa ainakin suurimman osan aikaa kihlasormuksensa. Vampyyrilla on ihmisajoiltaan jäänyt kehoon muutamia arpia, kuten muutama miekan viiltämä arpi, ja lisäksi miehellä on hauikseen hakattuna mustavalkoinen ankkuritatuointi, joka symbolisoi toivoa.

Historia

Ivan syntyi rikkaaseen perheeseen Venäjälle myöhään 900-luvun lopulla parin sisaruksen ohelle, ja enää ajasta on jäljellä vain pieniä muistoja leikeistä ja riidoista sisarusten kanssa ja avioituminen erään kauniin naisen kanssa, eikä siitä mössöstä joka menneisyys on paljoa enää muisteta sillä ihmiselämänsä on kuollutta menneisyyttä. Ihmiselämänsä päättyi noin kolmekymppisenä, Ivanin joutuaan sotaan tuhansien muiden epäonnekkaiden ihmisten rinnalla. Kaksintaistelussa ihminen sai miekan vatsaansa pitäen kättään sen päällä, eikä miehellä enää ollut voimia liikuttaa mitään kehostaan ja hän odotti kuolemaa valuessaan kuiviin, kunnes muuan kuolematon olento löysi hänet ja päätti tehdä hänestä muutettunsa, ja siitä kivuliaasta muutoksesta vaaleaverikön todellinen elämä oikeastaan vasta alkoi. Erityisen ruusuinen suhde hänellä ei luojansa kanssa ollut, sillä vaikka Ivan ihaili ja palvoi luojaansa, hän olisi halunnut toiselta enemmän huomiota, kun taas luojansa heitti hänet ulkomaailmaan yksin pärjäilemään ja lähetti häntä hoitamaan tehtäviään mitä ikinä ne sitten olivatkin epämiellyttävien tyyppien kiusaamisesta liittolaisten etsimiseen.

Ivan taivutteli heräävällä kyvylläänkin osaksi vahingossa muita pitämään itsestään ja sai heidät helposti tekemään, mitä ikinä halusi. Nuori vampyyrin alku teki mitä muuttajansa halusi, muttei halunnut elää luojansa Lorenzon muiden merkityksettömien muutettujen varjossa, kenen tarkoituksena olikin varmaan valloittaa maailma hyppysiinsä kokonaan. Sen sijaan vaaleaverinen teki täysin omia asioitaan ja hankki itselleen mieluummin ystäviä ja monenlaisia kokemuksia, opetellen käyttämään kykyään parhaimpansa mukaan masteroiden sen nopeasti. Tullessaan voimakkaammaksi muuttajansa antoi hänelle käskyn, jota noudattaen hän alkoi vastahakoisesti muuttamaan ihmisiä yön olennoiksi luojansa keräämään jättimäiseen vampyyriarmeijaan, jota rakennettiin taistelemaan metsästäjiä ja ihmissusia ja noitia ja kaikkia Lorenzoa vastaan asettuvia vihollisia vastaan.
Ivan ei erityisesti pitänyt siitä, että hänen piti repiä ihmiset tavallisesta elämästään pois ikuiseen yöhön, sillä hän tunsi olevansa vastuussa kaikista näistä riistetyistä ihmiselämistä jotka todennäköisesti vain tykin ruoaksi ja seivästetyiksi joutuivat, sen lisäksi hän ei yhtään pitänyt siitä, että hänen kuului toimia lapsenvahtina luomilleen vampyyrinaluille, jotka aiheuttivat kaaosta kylissä murhaten kokonaisia tavernoita. Aluksi hän ei suostunutkaan muuttamaan ihmisiä vampyyreiksi vaikka niin käskettiin, ja tämä aiheutti ongelmia Enzon ja Ivanin välille – koska miten Enzon luomus kehtasi kapinoida vampyyrien kuningasta vastaan, vaikka Enzo oli pelastanut hänet kuolemalta ja antanut Ivanille ikuisen elämän? Missä oli se kiitollisuus? Ja Ivan oli uskollinen, luotettava, halusi olla hyödyllinen luojalleen. Hän halusi näyttää, kuinka kovasti palvoi luojaansa ja noudatti lopulta toisen käskyjä toista miellyttääkseen, ja jottei rakastettu luojansa häntä tuhoaisi ja ottaisi lahjaansa pois. Vuosien varrella tällaiset epäröivät ajatukset ja moraaliset estot lopulta unohtuivat, sillä Ivan lakkasi kokemasta sympatiaa ihmisiä kohtaan ja alkoi ajattelemaan, kuinka niiden elämillä ei ollut väliä, kuten ei muutetuidenkaan hengillä. Hän irrotti itsensä muutetuistaan ja kieltäytyi kiintymästä heihin, jotta heidän kuolemansa ei tuntuisi pahalta ja sen jälkeen hän muutti ihmisiä vampyyreiksi epäröimättä sitä lainkaan.

Osa Ivanin muutetuista on yhä elossa, ja yrityksistään huolimatta vaaleaverinen vampyyri päätyi päästämään heistä muutamiakin lähelleen… Vuosien aikana hän aina ollut valmiina tekemään Enzon puolesta ihan mitä vain mitä toinen on pyytänytkin, mieluusti vailla epäröintiä. Sen lisäksi hänellä on ollut omakin elämänsä eikä ole varmaan montakaan asiaa, mitä Ivan ei ole tullut kokeilleeksi. Hän on muun muassa mennyt muutamankin kerran naimisiin, hän on muun muassa hankkimaan vaimokseen käsipuoleensa Eleonora Sharova nimisen naisen, rikkaan suvun perijäprinsessan – nykyiseltä nimeltään Eleonora Kovalevan. Heillä on ollut varsin villi, kuuma ja intensiivinen suhde. Kaunis tumma- ja kuumaverinen Elya on aiheuttanut Ivanille paljon päänvaivaa vuosien aikana ja Ivan myös vaimolleen, sillä he ovat vuorotellen murhanneet toistensa rakastajia, kun mustasukkaisuus on ottanut vallan. Nyt heidän kylmä kautensa on kestänyt aika kauan eivätkä he ole moneen vuoteen nähneet toisiaan saati esiintyneet yhdessä julkisuudessa, vaikka Ivan ainakin pitää kihlasormustaan yhä sormessaan.

1600-luvulla Ivan astui mukaan Maskeradin toimintaan. Osalti siksi, että luojansa oli selkeästi asettunut järjestöä vastaan, ja tarvitsi järjestön sisälle jonkun, johon voi ehdottomasti luottaa. Elämän alettua Maskeradissa hän voi helposti myöntää totuudenmukaisesti nauttivansa saamastaan vallasta ja luomastaan maineestaan ja juonittelusta jota siellä harrastetaan, eikä enää haaveile edes siitä, että asiat olisivat toisin – että hän olisi vain mitätön vampyyri, eikä mahtavan alkuperäisen muuttama vampyyri Ivan, joka auttoi Enzoa luomaan suurta armeijaansa.

Enzon ja Ivanin välille on tullut enemmän ongelmia 1800-luvun jälkeen erään ex-metsästäjän muunnetun vuoksi, sillä Ivan tuntee tahtomattaan syvää mustasukkaisuutta siteestä, jonka Enzo on halunnut luoda yhden muuttamansa vampyyrin kanssa siinä missä toista ei koskaan kiinnostanut luoda sidettä Ivanin kanssa, vaikka hän on ollut toisen vierellä melkein alusta saakka ja ollut aina toiselle mitä uskollisin muunnettu. Parasta on se, että Chris Blake on entinen metsästäjä muuttunut vampyyriksi, eikä sellaisia sekasikiöitä kuuluisi olla olemassa. Ivan on yrittänyt päästä toisesta eroon, mutta koska hän ei siinä onnistunut niin on vampyyri päättänyt keskittyä omaan elämäänsä mustasukkaisuuden sijaan ja pysynyt hiukan kauempana myös luojastaan. Viimeiset vuosisadat ovat kulkeneet enemmän ja vähemmän suorasti itselle, omalle luojalle ja lisäksi Maskeradille uusia hyödyllisiä liittolaisuuksia solmien kuin myös tuhoten epähaluttuja suhteita. Ivan tunnistaa laadun ja mahdollisuuden, ja käyttää tätä taitoaan hyödykseen elämässään. Työn ja bisnessuhteiden vastapainona Ivanilla todellakin on jännittävä yksityiselämä, mikä osalti myös suhteisiin liittyy ja hänen vaimonsa ja useat rakastajattarensa ja rakastajansa ovat vuorollaan kuolleet.

Näkökannat

Oman aseman vuoksi omaa itseä pidetään ehdottomasti muiden yläpuolella, vaikkei sitä ääneen sanotakaan. Ongelmaa ei ole silti kumartaa niitä keille täytyy, kuten alkuperäisiä, eikä vampyyri nyt joka päivä alista muita huvin vuoksi. Vampyyrit eli lajitoverit elävät ikuisesti, kun taas ihmiset kuolevat. Yleisesti ottaen kaikkiin suhtaudutaan hieman kylmällä välinpitämättömyydellä, vaikka joukossa on ehdottomasti niitä, jotka ovat itselleen jalansijan korkeammalta ansainneet. Ivanilla ei ole mitään henkilökohtaista suurinta osaa vastaan, oikeastaan vain heidän mielipiteensä ei merkitse, minkä vuoksi vampyyri ei niistä välitä.

Muut yliluonnolliset ovat alempiarvoisia, ja ihmiset ovat vampyyrin silmissä lähinnä pelkkää ravintoa, karjaa. Ihmismaailmaan sulautuminen on Ivanille tuttua ja ihmisillä on myös leikitty säälimättömästi, toisaalta noiden elämä on niin lyhyt ja mielet niin helppoja muovattavia, että olennoille on kevennetty omia synkkiä salaisuuksia ja murheita. Vampyyrinmetsästäjät ovat ihan okei ongelmavampyyreiden eliminoimisessa. Epämiellyttäviä silti, koska ovathan ne röyhkeitä ja haluaisivat Ivaninkin sydämen kohdalle nyrkin kokoisen reiän kuvitellen itsestään ihan liikaa.